sunnuntai 4. marraskuuta 2012

8.s eli viimeinen satoviikko

Olimmepas ahkeria tällä viikolla ja saimme aikaiseksi aseuraavasti sukkia

Aikusiten sukkia 94
Lasten sukkia  24
Vaubojen sukkia 17
aikuisten tossuja 11
Vauvojen tossuja 3
Lasten säärystimiä 1
Aikuisten säärystimiä 2

Yhteensä tällä viikolla teimme 152 paria erilaisia käpälän lämmittimiä ja yhteensä teimme 8:ssa viikossa  869 erilaista lämmikettä jalkaan.
Saamme olla ylpeitä saldoomme.
Minä ainakin sain emona monen monta uutta ideaa, koskakohan vaan kerkiän ne toteuttamaan.
Kiitos ja kumarrus tästä vuodesta ja ensi vuotta odottaen.

Eli kokonaissaldomme oli siis vielä muistin virkistämiseksi 869 paria.

tiistai 23. lokakuuta 2012

7. satoviiko purkissa

Nyt ollaan kaikista laareista saatu laskenta. Olemme tämän viikon aikana tehneet:

Vauvan sukkia 11
Lasten sukkia 14
Aikuisten sukkia 64
Vauvojen tossuja 1
Aikuisten tossuja 2
säärystimiä 1

Tämän viikon saldomme oli 93 paria erilaisia varpaan ja jalan lämmitintä ja kokonaisaldomme 7 viikoassa on 717 paria.

Ensiviikolla emme otalskentaa sunnuntaina koska kuukausi loppuu seuraavana keskiviikkona. Kudomme siihen saakka eli  31.10 saamme kutoa kello 24.00 asti jonka jälkeen raportoimme viieiset sukat sunnuntaihin 4.11 kello 12.00 mennessä.
Apuemot voivat kuitenkin laskea aikaisemminkin laarinsa, muitta minä ljupaan emona laskea sen jälkeen raportiodut sukat. eli älkää pelästyukö jos apuemo tekee laskennan aikasemmin. Minä treen virallisen raprtoinnin lopullisesta tuloksesta sunnuntaina 4.11

Laskentaa ei sisi suoriteta tuleva sunnuntaina jolleivat apuemot sitä erikseen halua.

maanantai 15. lokakuuta 2012

6.s satoviikko

Kiitos taas apuemot laskennasta.
Olemme tehneet seuraavasti sukkia:

Vauvansukat 4
Lastensukat 10
Aikuisten sukat 53
Lasten tossuja 1
Aikuisten tossuja 1
Aikuisten säärystimiä 1
Lasten säärystimiä 1

Tällä viikolla siamme aikaiseksi  71 paria käpälän lämmittiimiä ja kuudessa viikossa olemme saaneet aikaiseki 624 paria erilaisia käpälänlämmitiimiä. Ollaan ylpeitä tästä aaldosta taas,


maanantai 8. lokakuuta 2012

5. satoviikko purkissa

Kiitos taas apuemot. Satomme tällä viikolla oli

Aikuisten sukkia 58
Lastensukkia  14
Vauvojen sukkia 9
Aikusiten tossuja 4
Lasten tossuja 2
Vauvojen tossuja 2
Aikuisten säärystymiä 1
Lasten säärystimiä 1

Yhteensä tämän viikon saldo on 91 paria käpälänlämmittimiä ja viidessä viikossa olemme saaneet aikaiseksi 535 patia käpälänlämmittiä ja pääsimme kuin pääsimmekin yli 500:n niinkuin arelinkin viimeviikolla.
HYVÄ ME.

maanantai 1. lokakuuta 2012

4.s satoviikko laskettu

Ja siitä saa taas kiittä ahkeria apuemoja.
Olemme taas ahekrtaneet seuraavasti sukkia:
Aikuisten sukkia  74
Lasten sukkia  13
Vauvojen sukkia 9
Aikuisten tossuja 4
vauvojen tossuja 3
Aikuisten säärystimiä 1

Yhteensä tällä viikolla saimme aikaiskesi 104 paria erilaisia käpälänlämmittimiä ja yhteissaldomme neljän viikon jälkeen on 444 paria.

Pikkuhiljaa satoa kertyy. HYVÄ me.

Saammekohan ensiviikolla jo 500 paria rikki, tällä vauhdilla uskoinsin.


sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Tänään taas upemot laskevat sadon

Mutta olen saanut katsella pitkin viikoa ihania sukkia. Äsken näin samanlaiset jämä kirjoneulesukat kuin minäkin olen tehnyt tänne Hillokellariin. Nämä sukat taisivat seikkailla Peunalaarissa. Miten sukat voivat olla kaikki niin erilaisia vaikka samalla mallilla niitä on tehty. Hyvänä esimerkkinä minusta tässä on tuo Junasukka josta näette nyt muutaman eri version mm. Heinäladossa Hillokellarissa ja perunalaarissa
Monia sukkia olen kasellut ja kuolannut kun itse en osaa tai jaksa tehdä. Olenko liian hätäinen luonne. Kaikki pitäisi saafa heti valmiiksi vaikka juuri olisi ne aloittanut.

Eikun odottamaan iltaa ja sadon laskentaa.

maanantai 24. syyskuuta 2012

3. satoviikko

on laskettu. kiitos apuemojen. Tälläkin viikolla tuli monta ihanaa sukkapria tehtyä. Jokaista sukkaa olen innolla katsellut ja ihallut  Teimme seuraavasti sukkia tällä viikolla:

Aikuisten sukkia 80
Lasten sukkia 21
Vauvijen sukkia 14
Vauvojen tossuja 2
Aikusiten tossuja 2

Tämän viikon kokonaissaldo oli 119 paria erilaisa käpälän lämmittimiä ja kolmen viikon yhteine kokonaissaldo on 340 ja laskiessani yhteistulosta huomasin, että jokasiessa laarissa lasten sukkia oli tullut saman verran eli 7 miten tämä näin sattuikin käymään tällä kertaan. Teimme tällä viikolla myös todwella hyvän saaliin jokaiseen laariin. HYVÄ me.